Karski metsäkoira Usko on meidän perheen sylipoika viimeisen päälle. Usko osaa vaatimalla vaatia hellyyttä jos sitä ei muisteta antaa ;D

Jos mä ihan vaan vähän tulisin tähän...



Isäntä puhuu puhelimessa eikä varmaan huomaa, jos mä ihan vähän hivutan takajalkojakin...



Ai miten niin muka sohvalla?



Usko ei meinaa enää liitoksissaan pysyä, kun ei ole päässyt juoksemaan puoleentoista viikkoon. Sunnuntaina pääsee onneksi hetkeksi kokeeksi metsälle, jos ei mitään yllätyksiä tassun kanssa (on nyt melko hyvin parantunut). U huuteli äsken tekemistä ja aloin sitten kouluttamaan kosketusalustaa agi mm:eista poimitun vanhan Canis -lehden ohjeiden mukaan ja koira tajusi aivan välittömästi mitä halusin (kosketus käteen). Siis todella ei miettinyt edes sekuntia! Ja toisti heti useamman kymmentä kertaa (no, muutama kosketus myös mun nenään tuli välissä = ollaan opetettu joskus 'eskimo'). Ei se ehkä olekaan tosiaan niin tylsä veitsi kun ollaan aateltu...


M. Salama on päässyt vielä kertaalleen metsälle ja hätyytellyt lintuja näköetäisyydellä, mutta ampumaetäisyydelle eivät linnut päästäneet eivätkä karkonneet puihin vaan kauemmaksi. "Haku" oli kuitenkin kolmannella metsäreissulla ollut jo kohtuullisen hyvää ja hyvin yhteyttäpitävää :D

Kuva (likaisen) ikkunan läpi otettu ja utuinen, mutta Ahkulla aina silloin tällöin omituinen tapa  linnoittautua istumaan meidän pihan takanurkkaan ja tuijottaa sieltä sisään. Koiran edessä oleva kumpu on nimetty 'ahkummuksi' (eli ahkumpu), myös yksi ahkulaisen suosikkipaikoista makoilla pihalla :)