Etelä-Suomen turnee heitetty ja muutaman päivän 'huoltotauolla' kotona.

Kaikenlaista tuli reissussa tehtyä ja koettua. Elina Jänesniemen kaksipäiväinen agikoulutus Turussa oli aivan erinomainen, kiitos taas Harrastaville Westeille järkkäämisestä! Elinalta saatiin paljon hyviä neuvoja ja mahtavaa treeniä, kunhan taas osaisi niitä soveltaa ja muistaisi treenata. Suurinpana reenattavana asiana lienee rintamasuunnat, jotka meinaa mennä aivan vinksalleen. Ja se liike... Mutta Usko oli ihme kyllä koko Turun treenien ajan asiallinen, myös kontaktit otettiin pääsääntöisesti sievästi. Ei mitään mouhijärviä siis  Ahkukin pääsi yhtenä päivänä vähän radalle ja treenikohteena oli sitten yllättäen varsinaisen agilityn sijaan motivointi . Mielenkiintoista. Ahku oli varmaan ihan että ei prkl, kaikkeen sitä joutuu...

Turussa käytiin myös katsastamassa meidän mahdollisen tulevan seisojan emää. Nyt sitten odotetaan jännityksellä tuolle kivalle koiruudelle juoksuja ja astutusta loppuvuodelle. Laumamme siis toivottavasti kasvaa keväällä 2011 lyhytkarvaisella saksanseisojalla! 

Turun jälkeen suunnattiin pääkaupunkiseudulle, jossa kävin Uskon kanssa vetäsemässä yhden mölliradan epiksissä. Radalla puomi ja A, joista A valui kahdesti (neljästä kerrasta) pitkäksi, joskin U koitti itse korjata valumista. Puomi sen sijaan bueno. Järkyttäväähän tuo A:n valuminen on, mutta olin kuitenkin ihan tyytyväinen kun ihan vieraalla kentällä puomin ylösmeno ok ja koira koko ajan hyvin hanskassa (ei muita virheitä radalla, ei mouhiksia ).

Viikonloppuna käytiin kattomassa hienoja suoritteita agin SM-kisoissa Tikkurilassa ja sunnuntaina Usko pääsi vihdoin luonnetestiin Helsingissä. Toimintakyvyltään pieni, hieman pehmeä kaveri meillä asuu Uskon luonnetestin kaikki tulokset löytyy täältä. Mielenkiintoinen kokemus. Täytyy koittaa hyödyntää saatua tietoa myös koulutuksessa ja metsästyksessä. Ehkä yllättäväkin pieni toimintakyky voisi selittää satunnaisia mouhijärviä agilitykentällä ja satunnaista kaahottamista metsässä? Ehkä meidän tehtävä on koittaa pitää pojan pää kasassa kun kaveri ei siihen itse kykene? Kun jäppisellä menee överiksi, se tarvitsee johtajalta apua palautumiseen? Pimeä huone oli sinänsä mielenkiintoinen. Usko jäi ovelle seisomaan toista (metsästysasuun) pukeutunutta tuomaria, ilmeisesti ihan toinen etujalka ylhäällä. Tuomareita meinasi vähän naurattaa .

Huomenissa parin päivän lepuutuksen jälkeen jatketaan matkaa Hailuotoon, jossa Uskolle neljä starttia. Nyt se siis alkoi kisaura myös agilityradoilla, meni syteen tai saveen. Pidetään sitten kisataukoa vaikka koko syksy ja treenataan kontakteja minkä metästykseltä ehditään, jos ne nyt tästä pilalle menevät. Luovolle liittyy juhannusseuraan myös Pieni Valkea  perheineen, parasta!

 

Paimiolaisen luontopolun näkötornissa eräällä iltalenkillä.

Uija ja uinninvalvoja.

Uinninvalvoja ottaa rennosti Reilu meininki?

Hyvää juhannusta!