Kesä keikkuen tulevi ja niin pois päin. Ja aika alottaa laukkuelämä, eli perinteinen kesäresuaminen siellä sun täällä.

Viikko sitten käytiin taas harrastamassa lähiretkeilyä, tällä kertaa kohteena Pilpasuo. Sinne oli tehty noin 7 km retkipolku, joka osittain kulki oikein kauniiden suomaisemien läpi. Ratteet kukki ja oli vehreää.

Reippaat lähiretkeilijät.

 

Muutoin on tullut tehtyä kaikenlaisia epämääräisiä treenejä. Aksaa suunniteltua vähemmän, mutta jotain pientä kuitenkin. Eilen käytiin treenaamassa kontakteja radalla epiksissä AD:n kentällä. Eipä kyllä taas hyvältä näyttänyt, aivan villiä menoa. Taisin joskus aiemmin täällä todeta, että nyt loppui rettelöinnit myös agikentällä. No, eivätpä loppuneet. Kyllä sellasta putkirumbaa taas päästiin yleisölle esittämään, että oksat pois. Muita tais vähän naurattaa, mua ei jostain syystä juurikaan.

Mutta ne kontaktit: ei perfecto, vaan ei katastrofikaan (tai no, millä mittapuulla mitataan, voihan yksikin epäonnistunut suorite olla katastrofi). Eli yksi puomin ylösmeno pitkäksi ja vähän vajaita alastuloja, muuten kohtuu ok. Pöytä sen sijaan taas aivan hillitön överi, mikä itseasiassa käynnisti 'villi ja vapaa' meiningin ensimmäisellä radalla. Kepit taas ihan sanonko mitkä Tai siis alotukset aivan helpoista paikoista läskiksi. En ymmärrä. Mutta kun otus on sellasessa rallatusmielentilassa, niin sille on AIVAN SAMA miten päin, mihin suuntaan ja mistä välistä niitä esteitä mennään, kunhan niitä mennään ja täysillä! Jep. 

Summa summarum, jos olisin yhtään järkevä, niin Uskolle ei yhtään starttia jussina Hailuodossa (aloin tässä vielä tajuamaan, että siellähän on myös se pahin vastus kaikista, eli meri). Mutta saapa nähdä, jaksaako sitä aina olla järkevä, ei tämä nyt kuitenkaan niin vakavaa ole 

Pienellä jännityksellä myös odotan, mitä treenit tulevana viikonloppuna Turussa tuo tullessaan, kun ottaa huomioon tuon eilisen shown tutulla kentällä ja muistelee Tampereen keikkaa. Loistavaa on kuitenkin päästä Elina Jänesniemen koulutukseen hyvässä westiseurassa Myös Ahku pääsee ehkä humppaamaan, onneksi on nyt se motivointimuna, toivotaan että se tehoaa. Täytyy vielä ostaa jotkut tosi tuoksuvat herkut. Motivointimunat on muutes rantautuneet myös Ouluun, niitä oli tarjolla eilisissä epiksissä nimellä 'namimuna kiihokkeilla'.

Kävelyprojekti etenee hitaasti mutta varmasti. Arkikävelyt on jo aika lepposia ja paikka alkaa Uskolla löytymään. Vieraammat paikat, erityisesti metsiköt/vesistöalueet on hankalampia. Onneksi nyt tulee taas oikeen tehotreeniä monissa paikoissa, kun seuraavan puolentoista viikon aikana suuntana Tampere-Turku-Pornainen-Helsinki-Mikkeli

Viikon päästä sunnuntaina on Uskolle luvassa luonnetesti Helsingissä, vihdoin ja viimein sain aikaiseksi varata paikan moiseen. Hulluhan se on, mutta kivahan siitä on joku todistuskin saada