Sunnuntain ratoksi päästiin siis seuramme B-maajoukkuejäsenten vetämiin treeneihin Uskon kanssa. Työn alla 30 esteen rata, jossa paljon vekkausta ja vastasen käden käyttöä. Välissä nopeita pätkiä, joiden jälkeen taas haltunottoa. Melko haastavaa siis. Ensin mentiin vaan koko rata läpi virheistä välittämättä. Tämä oli meidän kohdalla aivan fiasko, kun keskityin taas vaan rynnimään johokin ja unohin koiran olemassaolon kokonaan. Jotenkin räpisteltiin rata läpi, joskin heikosti. Usko oli tosi kuuma, mutta keskellä rataa ollut A kuitenkin nyt hieno, jee! (etes jotain...)

Sitten olikin 1,5 h taukoa ennen meidän omaa reenivuoroa, joten käytiin urheilemassa hangessa (Ahkulainen menossa mukana). Tais olla Uskolle vähän rankkaa se nuoskahangessa painaminen, kun veto oli paluumatkalla hiipunut melko vähäiseksi...

Sitten varsinaisiin treeneihin. Otettiin rataa pätkissä ja hinkattiin vaikeita kohtia. Oli hauska huomata, että kun minä lopetin koheltamisen ja rynnimisen ja keskityin ohjaamiseen, niin homma itseasiassa toimi ihan kivasti  On se vaan niin hankalaa tajuta, ettei ole mihinkään kiire ja ehdin aivan mainiosti. Ei se Usko ole oikeasti niin nopea kun mä kuvittelen! Tai sitten olen vaan itse nopeampi kuin kuvittelen (nooot...) Oli miten oli, holtiton rynniminen sais loppua.

Toinen laajemman linjan esiin tullut juttu oli, että voisin antaa Uskolle vähän enemmän tilaa, eli ihan niin tiukasti ei tarttis ottaa sitä haltuun En tiiä kyllä, uskaltaako sille vielä (=koskaan) antaa enemmän löysää, ettei se sitten taas lähe totaalisesti lapasesta. Oon jotenkin nyt niin ollut fiiliksessä siitä, että U on vihdoin jokseenkin hallussa radalla, enkä ois ehkä nyt valmis taas ottamaan paljoa takapakkia tässä. No, katsellaan. Tosi hyvät ja opettavaiset treenit kumminkin ja melko väsynyttä poikaa oli taas illalla kotona. Kepit oli ihan kamalat, en tiedä mitä niille on tapahtunut. Jotain pitäs niille keksiä. A sen sijaan meni nyt joka kerta mallikkaasti ilman palkkaa!

Ahkun kanssa vielä illasta tokoilemassa, jossa totesin, että Ahku oli unohtanut seisomiskomennon olemassa olon Muuten oli mukavaa.