Reissujen jälkeen melkoisella haipakalla ja univajeella Ahkun kanssa maanantain myöhäisillan tokoon. Ahku oli aivan ylivireessä jo heti maneesin pihaan päästyämme, ei meinnannut karvoissaan pysyä. Malttia ei juuri löytynyt eikä pystynyt yhtään olemaan iisisti vaan vaati hommia jatkuvalla syötöllä *viiksviiskviuhauhau*. Rasittavaa. Liian pitkä tauko treeneissä. Tehtiin paikallamakuu, joka tosi levoton ja luoksepäästävyys, samoin levoton. Harjotetiin kääntymistä sekä oikeaan että vasempaan ja liikkeestä seisomista. Yritin palkkailla Ahkua suht. rauhallisista suorituksista kun meinas olla sellasta volttien hyppimistä se tekeminen. Lopputunnista vähän rauhottu

Uskon kanssa sitten heti aamulla AD:n agiin, Ahkun aamulenkit hoidettiin siinä samalla, sai juoksennella iloisesti aamuaurikoisessa metässä meidä lenkkeillessä. Oltiin ekaa kertaa tässä uudessa ryhmässä ja liekö sen takia Usko hieman normaalia levottomampi, kävi kuumana ja huuteli  Olin kyllä itsekin aika hermostunut kun yksi ryhmän koirista oli hieman kiinnostunut Uskosta ja otti välillä (irti) lähestymisyrityksiä. Todettiin sitten ettei edes yritetä treenata vierekkäin, kun mua se ainakin tuntui aika paljon ahdistavan. Treenit oli siinä mielessä erilaiset, että Mikon johdolla treenattiin vuorotellen kontakteja ja samaan aikaan itsekseen muut keppejä ja takaa kiertoja. Tällaset ehkä vähän fyysisesti kevyemmät treenit sopi meile hyvin, kun Uskon häntä on edelleen hieman mutkalla. Tosin ei sitä kyllä mitenkään arista, mutta eihän se täysin kunnossa ole. 

Kysyin Mikolta neuvoja puomin ylösmenokontaktin opettamiseen ja harjoiteltiin treenausta valvovan silmän alla. Nyt meillä on siis tapa, jolla treenataan (kakskakkosella), mutta ei kontaktialustalla tms. vaan ihan suoraan puomille ja takapalkka pysädyksestä. Nyt ainakin aluksi teen pysäytyksen kädellä, eli ei hihnalla, sitten ehkä myöhemmin hihnavarmistuksella ja palkkana pääsy jatkamaan. Tässä siis projektia loppuvuodeksi ja ehkä tulevaksikin, puomin meneminen tauolla kunnes saadaan tämä kohtuulliseen kuosiin.