Kauden avaus sujui viikon tauon jälkeen mukavasti. Puolentoista tunnin lenkillä oli muutama tilannekin. Kaksi tyhjää pillitiedotusta ja yksi metsotörmäys. Jännää piisasi, kun hiivimme eteenpäin tiedotuksilta. Siivekkäät olivat kaikonneet kuitenkin turvallisemmille alueille.

Jalan vekki on yhä auki, muttei pahentunut lenkistä. Katsotaan tilanne aamulla, onko huomenna lähtijäksi. Mitenkään tuo ei haittaa koiraa, ei noteeraa millään tavalla koko haavaa. Kuumuus taas tänään haittasi, 18-19 astetta oli, aivan liikaa. Näistä syistä lenkin lyhyys.  

Vaikka on ollut viikkoa taukoa metsäjuoksuista, ei Uskon tekeminen ollut huonontunut yhtään. Haku oli oikeastaan parasta, mitä se on koskaan esittänyt. Sama se, mihin tuuleen menimme, alueet tuli haettua hyvästä ohjaajakontaktista tinkimättä. Käytännössä nyt on niin, että koira on näkymättömissä korkeintaan kaksi minuuttia. Jos menee tuon yli, se on löytänyt riistaa.

Mereltä ovat sorsat kaikonneet totaalisesti, eikä vesikään vaan meinaa nousta plussan puolelle. Hanhia siellä näkee joka kerta, mutta melkoisen tuurissaan on niitten reppuun saanti. En tiedä, paraneeko tilanne kauden vanhetessa, vai oliko se sorsien osalta sitten tässä tänä vuonna. Aika näyttää! Kanalintuja sen sijaan tuntuu olevan, eipä ole juuri tyhjiä reissuja tarvinnut tehdä.