Sunnuntain ratoksi käytiin TKSK:n agiosaston kanssa reenaamassa agia ja hyvät treenit saatiinkin aikaan! Uskon kanssa hinkkasin taas A:ta, keinua & keppejä ja sitten tehtii pientä ratapätkää, jossa erityisesti ihan peruskääntöjen treenausta. Kaikki koirat (Ahkukin) tekivät innostuneesti hommia ja oli mukavaa. Alku- ja loppuverryttelyissä koirat pääsivät vielä riekkumaan kunnolla suolla keskenään, mikäs sen parempaa.

Illalla käytiin Ahkun kanssa KASsin tokotreeneissä ja sekin oli kyllä tosi kivaa. Alun perin kun luulin, että ryhmällä ei ole ollenkaan ohjaajaa ja nyt paljastuikin, että ollaan saatu oikein hyvä vetäjä ryhmään Tehtiin seuraamista yksitellen ja häiriöllä, jääviä (seisominen & maahan) häiriöllä, paikallamakuu ja hyppy. Yllättävän mukavasti Ahku teki töitä pitkästä tauosta huolimatta ja jakso keskittyä ihan koko tunnin olemaan kontaktissa. Kaikki entiset vinkeet tietty vielä siellä on, eli poikittaminen seuraamisessa, väljät loppuasennot, vinkuminen paikallamakuussa jne. jne. Mutta samapa tuo, toko kun on meille virkistystoimintaa ja rentoa yhdessä puuhastelua (ilman Uskoa, jonka läsnäolo taitaa nostaa stressitasoa meillä molemmilla ). Kotiläksyksi saatiin seisomisen treenaaminen, eli että koira pysyy seisomassa vaikka sen ympärillä kiertelee ja kaartelee. OIkein harmittaa, kun ilmeisesti niin harvoin päästään noihin tokotreeneihin keväällä. Ahkusta kyllä huomaa, että toko on paaaljon enemmän sen juttu kun agi. Ihme koira