Seuran treeneissä Uskon ja Ahkun kanssa 17 esteen rata (2 puomi, 5 muuri, 17 kepit).

Uskon vuoro oli ensin. Puomi oli radalla alkuun, joten otin sen hihnassa ja irrotin sitten kakskakkosesta, josta jatkettiin suoraan. Pysähty hyvin ja ootti käskyä, vaikka liikuin seuraavaa estettä kohden. Radan jippuja oli yksi takaaleikkaus -kohta (ennen seiskaa) ja yksi takaa kierto kohta (14). Takaaleikkauksen sain onnistumaan ehkä kolmannella yrittämällä, kun en ollut liian myöhässä ja muistin hidastaa (tai siis kun ohjaaja Tiina hihkui minulle sopivasti että hidasta Kieli ulkona). Takaakierron U meni hyvin, vaikka olin rataan tutustumisessa vähän epäileväinen sen suhteen. Muisti kuin muistikin sen, vaikka ei olla kauheasti sitä harjoteltu. Toki saatoin suht pitkälle. Oli kivaa mennä Uskon kanssa kun se jatko tiistaisia hyviä otteitaan, eli ei villikoinut ja treenasi hyvällä asenteella. Mun vaan pitää muistaa malttaa, malttaa ja malttaa, jotta ohjaan sitä koiraa enkä huiski mitä sattuu. 

Ahku oli myös paremmassa vedossa kuin viikko sitten. Otin tosin pitkän nakin tekniikan heti kun mentiin radalle, jotta oisko se sitten ollut avuksi Silmänisku. No, pirteesti kaveri kuitenkin viipotti ja seurasi tiiviisti ohjausta, hyvä. Ahkun kanssa en yrittänytkään takaaleikkausta tai takaa kiertoa, vaan tein kaikki ohjaukset valsseilla. Niitä Ahku kyllä seuraa hyvin ja saatiin koko rata menemää suht ok. Yhdessä kohtaa kun taas edistin liikaa tippu rima, eli myös Ahkun kanssa pitää muistaa malttaa ja ihan tosissaan.

Yksittäisinä molempien kanssa neljän kepin sarja hihnassa (palkka päässä) ja keinua. Molemmilta oli keinu aluksi ihan hukassa, selvästi eivät taas muistaneet homman nimeä. Eiköhän se siitä taas palaudu. Kepit meni Uskolla jo aikas hyvin, eli melko varmasti meni jo 2-3 metristä oikeaan alotusväliin huolimatta siitä millä puolella mä olin. Kovin vaikee ei saa tosin vielä olla kulma, sitten sekoaa. Ahku oli taas aivan kuutamolla aluksi niiden keppien suhteen (ei ole selvästikään oikeen sinut sen homman kanssa, etten ookaan vieressä ohjaamassa) mutta alko päästä jyvälle kun siinä tovi jauhettiin ja tuli jo ihan hyviäkin toistoja.

Molempien koirien kanssa oli kyllä kiva tänään treenata, kun olivat keskittyneitä ja halukkaita töihin (jopa työn suuri vastustaja Ahku). 

Lämmittelyt/jäähdyttely 30 min. vetojuoksua (jäähdyttelyt Ahku vapaana metässä ja Uskon kanssa osittain umpis vetojuoksua Hymy).