Vain pieni päivitys Ahkun laihdutuskuuria koskien

Eli noin kaksi viikkoa on nyt pidetty diettiä tyylillä hyvinvähänruokaa, jonka seurauksena Ahku on laihtunut 400 g. Painaa siis nyt 12,3 kg kun lähtöpaino oli 12,7 kg. Eihän tuo kyllä lapinkoiraksi paljoa paina, lihasmassaa saisi varmaan olla enemmän. Mutta kun ei noihin Ahkun tikkutakajalkoihin lihakset tartu! Jatketaan kuitenkin samaa dieettiä vielä ainakin kolmas viikko ja sitten ehkä lisätään lihan määrää ainakin joinain päivinä viikossa? Ei mitään kovin tieteellistä touhua kyllä ole tämän laihdutuskuurin ja ruokinnan suunnittelu

Ahkuriepu on tietysti aivan hullun nälkäinen, mikä ilmeni viikonloppuna Eeron kanssa metillä niin, että häipyi jäystämään metsässä jotain löytämäänsä herkkua eikä totellut minkäänlaisia kutsuja. Muutenkin se kyllä koittaa syödä ihan kaiken, mikä vaan jotenkin syötäväksi kelpaa. Toisaalta, sitä se on kyllä tehnyt aina Muistan sillon Ahkun pentuaikaan Savukoskella se aina vaan löysi metistä kaikkia ihania rääppeitä, niitä siellä nimittäin piisas syksysin myös ihan kylän tuntumassa. Ei oikein mennyt putkeen se 'ensyöluonnostamitäänepämääräistä' -koulutus. Ja eihän se Ahkun mielestä tietenkään mitään epämääräistä olekaan, jos hyvää lihaa tai muita suolia löytyy mättäältä! 

Usko näyttää taas siltä, että tosiaan on mettästyskausi päällä. Sen verta alkaa pojalla luut törröttämään. Mutta onpahan kevyempi juosta!