Neljäs reissu oli itsellä kyseiseen paikkaan. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun lumi sotki suunnitelmia. Tämän vuoden reissu oli metsästyksen osalta aika nihkeää, lintuja vähän ja koirille sattui aika ikäviäkin haavereita. Kaikki selvisivät kuitenkin hengissä takaisin kotiin. Muuten reissu oli kuitenkin onnistunut ja kunnon lepoa arjesta. Kuusi päivää lyheni viiteen päivään, kun koirilta loppuivat kertakaikkiaan jalat. Yhdellä ei enää maavara hangessa riittänyt, toisella aukesi jokainen varpaan tyvi ja Uskolla tuo hangessa hyppiminen veti oikean takajalan niin juntturaan, että kaveri kävi enää kolmella pytyllä. Malliksi tietenkin saalistakin saatiin. Voi olla, että pidämme taas vuoden tauon riekostelussa tuolla alueella, sen verran alamaissa kanta vielä oli. Parhaalla reissulla vuosituhannen vaihteessa nähtiin päivässä kymmeniä lintuja, nyt mahtui tuohon viiteen päivään kaksi täysin tyhjää päivää...   Olen sitä monille selvittänyt, että ei haittaa yhtään, jos ei saa saalista, mutta se haittaa, ellei edes näe riistaa. Varsinkin silloin, kun koira tekee töitä koko päivän, eikä löydä linnun lintua. Mutta muutama kuva reissusta alla, täällä keskitytään lähitulevaisuudessa marrassorsan ja minkin pyyntiin!

Välillä yritti aurinko paistaa. Ekana päivänä ei ollut lunta vielä liikaa.

Siinä kova kolmikko tauolla. Pantiin ne tuulelta ja pakkaselta suojaan!

Usko tähyää Suomeen.

 

Ja siellähän riekot ovat! Uskon parhaasta tilanteesta saatiin kolme lintua.