Joko tehdään niin, kuin minä sanon, tai sitten ei tehdä ollenkaan. Usko valitsi jostain syystä jälkimmäisen. Ironista on, että syksyn tähän astisista reissuista huonoimmalla näkyi eniten riistaa lyhimmässä ajassa. Eikä se riista ole repussa.

Saavuimme reilun kilometrin siirtymän alueelle. Karkotimme matkalla kaksi teertä maasta, hyvältä hollilta ja Usko niitä vähän ehti seisoakin. Emme olleet vielä metsästysalueella, joten teeret saivat jatkaa lentoaan. Pysähdyin seuran rajalla ottamaan kuvan, ensimmäinen virhe...

Suolampi, jossa oli noin 40 sorsalintua ja...

Kamera oli vielä kädessä, kun katsoin, että mikäs iso lintu tuolta lentää. Tuli nuitten mäntyjen takaa. Metsähanhi, n. 30 metrin korkeudessa. Vaan minullapa ei ollut vielä panoksia piipussa, kun aloin tuossa rajalla kuvailemaan. Hanhi lensi suoraan päältä, kun tuhersin panoksia piippuun... en ehtinyt.

No näitä sattuu, ajattelin ja laitoin koiran hakuun. Muutamat luovit ja seisonta. Oli niin lähellä minua, etten alkanut ottamaan pillillä enää luokse. Olisi kannattanut. Menin koiran luokse, koira tarkenti, ajattelin laittaa liinaan mutten aivan ehtinyt, kun noin 20 riekon parvi lähti lentoon etumaastosta. Usko perään aivan korvat lukossa.

Asiasta keskusteltiin. Koska olimme sen verran kaukana autosta ja vasta aloitimme, en viheltänyt heti peliä poikki. Olisi pitänyt. Annoin kaksi vaihtoehtoa. Motkotuksen aikana näin neljä hanhea kauempana lammella. Lisäksi olisin voinut ampua muutaman vesilinnun. Pienen tauon jälkeen laitoin koiran uudelleen hakuun. Mopo lähti käsistä välittömästi. Ensimmäiseen metsäsaarekkeeseen vilkkui liivi piittaamatta pillin vihellyksistä. Joku seisontakin siellä näkyi välillä olevan. Yritin kutsua koiran pois sieltä, mutta eihän se tullut, kun piti taas ajella vähän riekkoja takaa. Väärä valinta Usko, ajattelin, ja hain koiran pois ja kävelimme tuon kilometrin suota pitkin takaisin autolle.