Päätin että nyt saa odotus loppua eli pakkasin koirat ja sukset autoon ja huristettiin illan hämyssä koiraladulle. Eka tehtiin n. 30 min. lämmittelylenkki, jonka jälkeen totesin, että B on T:a ei ehkä kannata pitää Uskon päällä lämppäreiden aikana, äijä kun ei osaa pissiä niin että takin helmat pysyis kuivina.

Usko pääsi ladulle ekana, kun aattelin sen jäähtyvän Ahkua nopeammin loimesta huolimatta (ja lisäksi Uskon kanssa menis ladulla luultavasti vähemmän aikaa). Olin muutama päivä aiemmin käynyt tarkistelemassa koiraladun kuntoa ja alkupätkä näytti oikein lupaavalta. Usko oli lungisti lähdössä, haisteli jotain puskia ja sain vähän yllättyä kun sanoin lähtökäskyn ja koira ampas liikkeelle kesken nuuskimisen kuin tykin suusta. Eka mutka meinattiin vetää suoraksi, mutta sain kuin sainkin käännettyä, U tais muistaa 'oikee' käskyn vähän viiveellä. Tienylitys kohdalla muisteltiin 'seis' käskyä ja muistuihan sekin kauhean karjunnan ja lanaamisen avulla noin 5 metriä tienylityksen jälkeen :D Olipahan menoa. Olin aatellu, että Usko on varmaan sen verran huonossa kunnossa pitkän levon jälkeen ettei vauhti päätä huimaa, mutta kyllä mun päätä huimasi. Latu ei ollutkaan kovin hyvässä kunnossa vaan vähintäänkin yllätyksellinen ja valojen väliin jäi melkosia 'superyllätys sektoreita'. Proprioseptiikka takkusi oikein kunnolla ja huojuin ja horjuin siellä narun päässä kuin parempikin pikkujoulun viettäjä ikään. Jatkuvalla syötöllä aivan hirveitä seivauksia, tosin kerran joutui kyntämään latua myös naamalla. Juoksija -lehden hiihtotekniikka vinkeistä olin poiminut hyvän tavan edetä kurveissa eli nopeat painonvaihtelut sukselta toiselle, mutta ajatus toteutui leveenä haara-asentona paino molemmilla jaloilla (tai ihan holtittomasti missä sattuu oikeastaan). Taktiikkojen poissulkutekniikalla, tämä ei ollut toimiva. Uskolla meni muuten mahtavasti (näyttää menessään vaaralliselta saalistajalta eli riistavietti lienee vahvasti käytössä tässäkin lajissa), mutta seis -käsky erittäin hakusessa.

Aikaa meni 17.00 min., mikä oli yllättävän vähän kaikkiin stoppeihin ja kaatuiluihin nähden. Viime vuonna muistaaksi eka hiihto oli noin 16.30., joten ilmeiseti pitkä lepo ja sen tiukimman kunnokohotuskauden (metsästyskauden) väliin jäänti ei ollutkaan niin rappeuttava kun olin ounastellut. Hyvä juttu. Tosin saattaa tietty olla, että Usko pinkoo enemmän innolla kuin kunnolla, mutta ei se kyllä juoksun jälkeen mitenkään väsyneeltä vaikuttanut, päin vastoin.

Ahkulaisen kanssa käytiin sama lenkki, tosi en jaksanut kiusata Ahkua enkä itseäni vetohiihdolla vaan annoin Ahkun kirmailla vapaana (kello oli lähemmäksi 22 pe iltana, joten luotin siihen ettei meidän takaa tuu enää vauhdilla ketään, eikä tullutkaan). Ja Ahkuhan kirmaili aivan mielissään. Ihme juttu, että kun Ahkulle laittaa ne vetovaljaat päälle vauhti hiipuu välittömästi, mutta kun sen päästää irti niin saman tien singahtaa musta karvapallo johonkin horisonttiin ja aivan hiessä saa hiihtää pysyäkseen perässä ;D

Molempien kanssa tein erikseen lyhyehköt loppuverryttelyt ja siinä sivussa vähän tokoa. Oon nyt tunnollisesti tehnyt Ahkun kanssa liikkeestä seisomista muutamia kertoja useamman kerran päivässä, mutta vaikeaa on, niin kovin vaikeaa...

Huippua oli avata vetohiihtokausi, mutta ehkä ootellaan lisää lunta koko radan hiihtoa varten ja siihen saakka käydään ottamassa vaikka sitä vähemmän kuumottavaa 700 m suoraa pätkää.