Olin viikonloppuna tovin seuraamassa Janita Leinosen KAS:laisille pitämää koulutusta. Hyvin tuli selväksi se, että esteillä ei ole niinkään väliä vaan niillä toiminnoilla, joita ohjaaja suorittaa esteiden välissä. Eli ohjaa koiraa siten, että se laskeutuu hyvässä koiraa säästävässä kulmassa seuraavaa estettä ajatellen. Teoriassa yksinkertaista, käytännössä?? Mutta tämä taas hyvä lisätä agi -mietintämyssyyn.

Muita musta ihan hyvän kuuloisia vinkkejä:
- Pyri juoksemaan aina siltä puolelta siivekettä mihin rata jatkuu (varmaan ihan perushomma kokeneemmille?)
- MM:eissakin nähtiin monen koiran irtoavan kepeiltä ohjaajan perään liian aikaisin. Janitan neuvo oli, että jos halutaan koiran tekevän kepit itsenäisesti, niin ohjaajajan tulee irrota ennen viimeistä viittä keppiä (tai sitten saattaa ihan loppuun asti). Viimeisen viiden kepin kohdalla koirat ovat herkällä seuraamaan ohajausta, eli saattavat irrota kepeiltä kesken suunnilleen ohjaajan silmien liikkeestä.
- Hauska huomio oli myös, että jos leikkaa mutkaputken taakse itse, niin koira useimmin jatkaa ns. ympyrärataa, eli sinne suuntaan mihin putki on koiraa viemässä. Jos taas koira näkee vilaukselta putken edestä juoksevan ohjaajan, se osaa suoraan kääntyä putkelta oikeaan suuntaan.

Usko pääsi tänään sitten kolmen tunnin metsästyslenkille. Vaikka oltiin ounasteltu touhun olevan enemmän tai vähemmän hillitöntä menoa levon jälkeen, olikin Uskon haku yllättäen erinomaista koko reissun ajan. Linnut vain olivat todella arkoja ja eivät päästäneet sataa metriä lähemmäksi, eli kunnon seisontaan ei Usko lintuja saanut. Muutamia seisontoja otti ilmeisen tuoreille hajuille, mutta purki sitten itse. Ihan hyvä reissu siis vaikkei riistatöitä tullutkaan. 

Ahkun kanssa oon tokoillut ja vähän agiakin käynyt treenaamassa. Ollaan kehitetty hyvä pakastimeen ja sohvaan tukeutuva reitti, jossa harjoitella yhdistetysti suorassa asennossa seuraamista ja liikkeestä seisomista. Sisäharjoitukset kulkee hyvin, jatketaan vielä näitä hetki ennen kuin vaikeutetaan.

Agissa treenasin keinua ja puomia molempia hihnassa x5, pääsääntöisesti pysähtyi ilman hihna-apua. Jatketaan kuitenkin ehdottomasti hihnalla vielä hamaan tulevaisuuteen. Keppejä otettiin ihan pelkästään ja helpoimman mukaan kun ei olla niin pitkään aikaan agia treenattu. Muistutukseksi siis. Sitten tein viiden hypyn ja putken treeniä useammalla tavalla. Ahku oli vähän haahuilu tuulella, mutta kohtuullisesti saatiin menemään ne mitä suunnittelin. Lisäksi ihan yhdellä hypyllä harjoittelin jaakotusta ja pakkovalssia, aloin hieman saamaan ideasta kiinni. Ilman hyppyjä harjoiteltiin Ahkun kanssa sylikäännöstä. Mukava päästä tiistaina pitkästä aikaa treeneihin!

Uskon tassu on parantunut melko hyvin, mutta seurataan tilannetta ja tehdään arvio tiistain treeneistä sitten tiistaina. Jos ei näytä silloin hyvältä, niin varmaan eläinlääkärikeikka taas edessä. Huomisen Usko saa kuitenkin taas levätä, M. Salama saa lähteä taas koittamaan onneaan metsästysmaille.

Agi MM:eista sain hankittua Uskolle himoitsemani Back on track -loimen, jonka uskon olevan apu metsästysreissujen lihasjumeihin, täristelyyn ja ehkä vesihäntäänkin ennaltaehkäisevästi. Myös agi treenejä ennen ja jälkeen voisi kyseistä loimea käyttää. Usko testasi tänään metsäreissun jälkeen loimea ensimmäisen kerran 1,5 h ja nukkui se päällä aivan autuaana eli ei ainakaan koiraa mitenkään häiritse. Myöskään tärinää tms. lihasnykäyksiä ei unen aikana ollut, johtuneeko sitten loimesta vai ei...

1963614.jpg