Aktiivisin kausi ohi ja nythän tää on tällasta harrastelua. Käytiin päivännäöllä kattomassa minkinraudat, ei ollut vielä uskaltanut mennä sisälle asti, haistelemassa oli kyllä käyty syöttipuolella . Tuo minkki ainakin napataan tässä lähiviikkoina. Raudat ovat meren rannassa, voin sanoa, että oli pojat kylymä sielä. Miten reilun kympin pakkanen voikaan olla niin kylymää?

Marrassorsa se jäi taas saamatta, meri pätkähti niin umpijäähän, ettei mikään enää onnistunut. Huono sorsakausi oli kausi 2010. Hetan reissun jälkeen vielä kolme kertaa kävin yrittelemässä, aivan turhaa hommaa. Variksiakin muka yritettiin Puuilon muovipöllöllä houkutella, ei siitäkään mitään tullu.

Nyt odotellaan jänisjahteja kaverin beaglen kanssa ja opetellaan tuota minkin kurittamista. Kun E-P:lle päästään, pitää Metsästäjä -lehden innoittamana yritellä myös rusakkojahtia seisojalla. Ja onhan siellä nuita fasuaanejakin aina sillon tällön näkynyt. Tänä vuonna aika heikosti kuitenkin niitä. Yks pelto meillä on, jossa ovat viihtyneet läpi talven, kun on ruokohelpi sopivasti pystyssä siellä. Ai että, miksen älynnyt tehdä ruokintaa sinne?

Palataan eräpuolella blogiin, kun aihetta ilmenee!