Koirien elämään kuulunut erinäistä pientä puuhailua, eritoten Iisin elämään tietysti. Viimeaikojen kohokohdiksi voisi mainita Chisun kanssa leikkimisen ja treenaamisen, agikisoissa turistina käymisen ja uuden seisojakaverin, Päreen, tapaamisen. Isoille koirille ollaan koitettu normilenkkien lisäsi päivittäin järjestää vähän 'omaa aikaa', Ahkulle lepposia takamettälenkkejä ja Uskolle pyörälenkkejä.

Matsia Chisun kanssa.

Uskokin on muutaman kerran leikittänyt pentua, vaikka Ahku pääasiassa leikkitädin virkaa toimittaakin. Ahku muuten kykenee taas oleilemaan myös sisällä. Oisko se 2 vk ulkona ollu joku pieni protesti tähän elämänmuutokseen? Ahkun oma hiljainen mielenosoitus .

Leikkiä  bourbonnaisinseisoja Päreen (14 vk) kanssa. 

Mahdolliseen tulevaan kakkoslajiin tutustumista kentän laidalla.

Ei paljoa vielä kisakentät neitiä jännitä.

Minävainjuonjapissaan -kilahtamiset on pennulta saatu aisoihin, kun järkeiltiin, että kyseessä stressi- ja ylivireystila, jota koira ei itse saa katki. Parhaimmillaan kaveri kun vaan riehui, kävi jatkuvasti juomassa ja kusi minne sattuu noin kolmen minuutin välein (kellotettiin ). Nyt on sitten koitettu katkaista tilanne rauhoittumisella jo ennen kuin se syntyy ja hyvin on vaikuttanut toimivan. Muutenkin ehkä pikkuhiljaa alkaa rakko löytymään, toki pissavahinkoja vielä sattuu. Kakat kuitenkin jo hyvin pääsääntöisesti ulos