Saalista nimittäin tuli näiden aloituksen jälkeisen kolmen päivän osalta yksi tavi! On se hienoo kun sen osaa...

Mutta mitäs sitä on sitten puuhailtu. Sorsastuksen aloitukseen menin koirien kanssa Eteläpohjanmaalle päin. Oltiin jo torstaina laavulla ja pari päivää oli aie metsästää. Ahkun vein ennen perjantain pauketta porukoille hoitoon, ettei tarvi sen stressata paukkuja. Itse aloituksen olimme kolmen miehen ja yhden Usko-koiran porukalla joella, jossa oli meillä pari ruokintapaikkaakin. Saalis piti olla varma... mutta niinkuin monesti käy, varmaa saalista ei vaan löytynyt repusta.. Aloituspäivänä ei tarvinnut haulinheittokoneen piippuja liata, mikä tietenkin on mukava asia, ei tarvi sitten putsatakaan niitä.  Sää oli taas se aloitussää, 20 lämmintä ja arska paistaa... 

Seuraavana päivänä lauantaina aloimme porkkaamaan kaislikoita koiran kanssa. Kaveri meni kanootilla kaislikon rajaa ja minä kahlasin rannassa, koira perkas välimaastoa. Perkasi ihan hyvin siihen saakka, kunnes löytyi metsän puolelta seisomasta. Eihän siitä seisonnalta lähtenytkään kuin kaksi mettoa, kun sitä lähestyin... ja koira perään... Missä on se tiedotusvaatimus, minkä aikaisemmin asetin??? Ei jotenkin tullut siellä napaa myöten vedessä mieleen tuo kun koiran seisomassa näin. Eikä kännykkääkään tullut mieleen kaivaa siellä kuvaa varten. Hyvää oli kuitenkin se, ettei Usko nostanut niitä itse ja saattelikin ilman haukkua vain sen 50 metriä ja tuli takasin. Eikä edes jäänyt haukkumaan puun alle, kun toinen metoista jäi mäntyyn... niinkin on joskus käynyt Sittenhän se tyhjissä kaislikoissa rypeminen loppui koiralla kuin seinään, vänkäsi vain sinne metsän puolelle, mikä tietenkin on hyvin ymmärrettävää, siellähän se riista oli.

Alkoi sitten pänniä koko meininki ja lähdin Ouluun, kun kaverikin vielä väitti, että hanhia näkyy kovasti. Vettäkin alkoi tulemaan ihan kiitettävästi. Kuvatodistekin löytyy

huomaa hieno nuotiosuoja

No, koko leiri autoon ja 3,5 tuntia ajoa suoraan meren rantaan. Siellä meille olikin jo järjestetty tekemistä yhden hukassa olleen lapasorsan verran. Uskohan selvitti sen heti kun taas malttoi käyttää nenäänsäkin pelkän vauhdin lisäksi.

Mutta missä sorsat, mitä vielä äsken niin lenteli? Ei näkynyt enää mitään... metsästyksen arkea, tyhjiä passeja vaan tulee.

Kaiken tuon kahden päivän vedessä ja mutikoissa rypemisen jälkeen alkoi taas pelottamaan Uskoa vainoava vesihäntä. Päätin, että tänään suon sille lepopäivän, mutta valmiusasemissa autossa. Kävimme harrastamassa kuivalla maalla sorsastusta isoja suo-ojia kierrellen. Tai ei tuo nyt niin kuivaa ollut, kun vettä tuli ihan reippaanlaisesti. Ja olihan siellä viimein niitä sorsiakin, ammuttiin yhteislaukauksella (tai no, kaveri sen ampu kun olin sekunnin myöhässä...) yksi heinäsorsa ja minä sain siltä viimeiseltä ojalta ensimmäisen saaliin tälle kaudelle, tavin, joka koostaan huolimatta on aivan mainio lintu. Koiraa ei tarvinnut autolta hakea, kun kuivalta maalta löydettiin pudonneet aivan itse.

Tästä se taas lähtee.