Käytiin muutama tunti istumassa sorsapassissa Uskon kanssa. Samalla testasimme uutta neopreeniliiviä, jonka tilasin Gundogsilta. Se näyttää Uskon päällä tältä:

On taas koiralla niin fiksu ilme. Hyvältä vaikuttaa liivi, ainakin se on lämpöisen näköinen! Kun tuo meidän poloinen sorsakoira niin paleloo kovasti. Tai sitten se tärinä on vaan intoa.

Ensimmäinen epäonni sattui, kun menin venevalkamaan ottamaan venettä vesille. Hanhia! 9 merihanhea tulee suoraan kohti! Mutta mitäs teet kun oot siinä reuhtomassa venettä täysin näkyvillä...  ei auttanut jähmettyminen, eikä koiran maahan komentaminen, huomasi ne meidät ja kaarsi riittävän kaukaa, ettei tarvinnut niitä piippuja liata.. No, eipä siinä muuta kuin veneellä aiottuun passipaikkaa ja kuvat veteen. Kohta paikalle soutelee mies, joka saa houkuteltua minutkin lähtemään takaisin venerantaan hanhia kyttäämään, siitä ne kohta lentää taas...

Toinen epäonni. Menin keräämään kuvia vedestä, kun huomasin isoja hahmoja taivaalla... Ne samat hanhet! Ja suoraan päin taas! Seisoin typeränä kuvien keskellä vedessä ilman haulikkoa. Ja arvata saattaa, että ne kaarsivat ennen juoksuspurttia takaisin rantaan. Minuutin pitempään olisin istunut paikallani, niin suoraan olisivat tulleet päältä.

Sorsia ei näkynyt, joten lähdin aika pikaseen pois. Annoin Uskon vähän jaloitella ja sepä hävisi kaislikkoon. Kai sillä oli joku syy sinne mennä, ajattelin ja lähdin veneellä seuraamaan avoimen veden puolelta. Kauan se siellä on... ajattelin jo, että olisipa nyt hienoa, kun Usko tuolta tulla hyppelisi sorsa suussa. Joskus ne toiveet pikatoteutuu, näin juuri kävi! Lapasorsa, siipi ammuttu poikki, elävänä luovutus suoraan käteen. Kyllä kiittelin kovasti! On se melkonen haavakon hakija, jos ei muuta! Kalliita panoksiakin säästyy.

Huomenna sitten käännetään hanhionni paremmaksi, kun tiedetään lentoreitit!