Ahkun kanssa tänään KASsin agitreeneissä. Lämppäillessä tuumin, että nyt ei hyvää seuraa kun koira oli aivan flegmaattinen ja ois taas vaihteeksi vaan haistellut... Mutta kun halliin päästiin niin tsädäm, vireystila nousi saman tien kiitettäväksi. Enpä nyt jaksa piirrellä treenejä, mutta kahta lyhyttä pätkää tehtiin. Aikas kivasti kulki Ahku mukana (oikeestaan tosi kivasti Ahkuksi ja ilman pitkää nakkia) ja nyt ei kierrellyt hyppyjä kertaakaan, ei ees meinannu, jes! Kerran jopa irtosi ihan itsenäisesti yhdelle hypylle, minne en sitä millään tavalla ohjannu! Ja lähti hienosti mukaan sylkkäriin radalla, vaikka ei oikeestaan niitä olla Ahkun kanssa tehty ja itsekin olen niissä ihan kämmäri (mikä tuli todistetuksi Uskon kanssa tiistaina).

Usko ja Eero lähtevät ensi viikoksi Sallaan ja itse lähden viikonlopuksi harrastamaan parasta mahdollista penkkiurheilua vähintäänkin epämääräiselle Sveitsi-Itävalta-Ranska-Sveitsi -turneelle. Ja vielä telttailumeiningillä. Onneksi on ilmeisesti vielä luvattu jotain kaatosateen tyyppistä koko rahan edestä. Tunnelma siis taattu!

Ahku pääsi melkeen viikoksi hyvään hoitoon citytytöksi ja oli selvästi aivan mielissään .