...voi koiranomistaja agilitykentälle mennessään mennä täysin tumppuun, jäätyä, halpaantua ja ajautua tilaan, jossa kaikki aivotoiminta jähmettyy. Sitä saattaa huomata suorittavansa esteiden lähietäisyydessä jotain aivan omituisia nykiviä liikesarjoja, joista ei jälkeenpäin muista mitään.

Koira sen sijaan voi samaisen tauon jälkeen kuvitella olevansa gepardi ja ottaa vauhdin hurmassa vielä hieman pidempiä loikkia kuin koskaan aiemmin. Koira voi nauttia joka hetkestä ja ottaa radan lukemisen suhteen ohjat omiin käpäliinsä huomatessaan emännän kohmettuneen pyllistelemään jonkun jo KAAAUAN sitten suoritetun esteen taakse.

Näin voi käydä.

Syksyn ekat treenit AD:lla takana ja aivan mahtavaa on se, että kontaktit toimii (kupit kyllä vielä edessä) vaikka vauhtia 150. Muu onkin sitten vähemmän mahtavaa, mutta siitä ei kyllä voi Uskoa syyttää. Kohtuullisen paljon joutui kentän laidalla Uskoa muistuttamaan, että tässä lajissa käytetään niitä kaikkia muita pään osia paitsi nenää. Ymmärrettävästi melko vaikeaa koiralle, jota on nimenomaan jalostettu toimimaan juurikin pelkästään nenän jatkeena. Alkoihan se sitten lopputunnista muistua mieleen. No, enää yhdet treenit ulkona ja sitten päästään viimeiseksi kolmeksi kerraksi halliin (jotain hyötyä treenien myöhäisestä ajankohdasta).

Metsästyskausikin on pyörähtänytkäyntiin ja Usko ja Eero ovat menossa viikonlopuksi Kauhavalle tirpuusia kattelemaan ja treenailemaan Sissi -karkkarin kanssa. Ahkun kanssa lähdetään muutamiksi päiviksi naisissa Saariselän maastoihin himputtelemaan