Iisi, Chisu ja Ahku pääsivät tänään metsään kolmestaan. Pidimme seisojanalkuja vuorotellen vapaana. Näin ollaan tehty muutamia kertoja ja menee kyllä huomattavan paljon paremmin nyt kuin ensimmäisellä kerralla. Silloin se oli yhtä huutoa jälkijoukoissa . Vaan eipä enää ääniä juuri päästelty ja hihnassa kulkeminenkin sujuu paremmin . Välillä saivat temuta aivan vapaasti keskenään. Ahku oli oivana lisähäiriönä ja muuten vaan itsekin virkistymässä sateen kastelemassa metsässä. Hyvin ovat kyllä pikkuseisojat kuulolla, vaikka parhaan kaverin kanssa temuavat. Pienellä käskyllä molemmat tulevat isäntiensä luokse. Vaikea oikein keksiä kovempaa ärsykettä tuon ikäiselle koiralle, kuin parhaan kaverin kanssa leikkiminen. Tottelevaisuus näyttäisi olevan kuitenkin korkeampi kuin leikin viehätys.

Pikkukoirien ( johon myös Ahku kokonsa puolesta luetaan ) saatua metsäleikkilenkkinsä lähdin Uskon kanssa pyöräilemään. Pyörälenkin tuloksena pillitiedotus pyypoikuelle (ei perään!), koppelotörmäys (tai oikeastaan itse pyöräilin linnun ylös) ja tyhjä seisonta ja 150 metriä vientiä (lintu nähtävästi juoksi alta pois ja hyppäsi lopulta lentoon). Että ihan iskussa näyttäisi olevan Uskokin, vaikka treenimäärä on ollut huomattavasti pienempi viime vuosiin verrattuna. Tai ehkä juuri siksi iskussa kun ei olla ehditty Uskoa stressaamaan liikoja . Kyllä tuolla koiralla voi metsästää täysillä kanalinnun alotuksesta lähtien, ei tarvi paukkuja enää säästellä! 

Hieno tilanne koirien kanssa muuten, ei ole mitään paineita saada Iisille tiputettua riistaa tänä syksynä kun voi metsästää Uskolla. Uskohan ei ole täysin koesääntöjen mukaan toimiva koira, mutta riistaa sillä kyllä saa reppuun. Iisin kanssa voi sitten aivan rauhassa edetä koiran kehityksen mukaan. Tottakai, jos koira toimii oikein, riistaa myös tippuu sehän on selvä. Mutta väkisin ei!