Pakkanen onneksi hellitti parahiksi loppuviikosta, joten torstaina taas treenattiin agia Kassilla. Rataharkka alla, jossa 2 kepit ja 4 puomi.

Usko taas lauteilla ekana. Kepeille ohjaus tehtiin pakkovalssilla, tarkoituksena ohjata koira oikeaan väliin lähes niskaperse -otteella ja pakkovalssi tiukasti lähes peppu keppejä viistäen. Tää tuntui musta aika oudolta, koska mieluummin olisin jättänyt koiralle tilaa hakea kepit. Mutta tarkoitus siis harjotella pakkovalssia, joten näin mentiin. Ihan hyvin meni Uskolla, vaikka mulla tuo ohjaus ei tuntunutkaan luontevalta. Ohjaaja Tiina huomautti, että näyttää siltä etten luota koiraan (ohjaan epäuskoisen oloisesti) vaikka koira osaa. Sama Ahkun kohdalla. Ja näin se kyllä onkin, oon vielä tosi epävarma keppien suhteen. Hyvin pujotteli U koko kepit ja nyt tuo kolmoselle tehty tiukka valssi onnistu tosi hyvin! Nauru Otettiin alku (1-3) kahdesti ja molemmilla kerroilla käännös Uskolta loistava, ihan eri luokkaa kun tiistainen räpellys Activella. Eli käännyin selkä hyppyä kohti ennen valssia ja ohjaus kokonaan vasemmalla kädellä hypyn yli. Tämä toimii. Puomi hihnassa, ei erityisen hyvä. Sitten hyppysarja 5-9, jossa ongelmia arvatenkin kasilla ja ysillä, mun ohjauslinjat ja ajotukset hakusessa ja tosiasiassa olen sitä mieltä, että tuo on vielä meille liian haastava ja välit oli liian tiukat pitkäloikkaselle maksille (rata oli tehty enemmän mini -mittakaavassa).  Seiskan jälkeen ois pitänyt saada parempi vekki ja sitten taas kunnon vekki takaaleikkaukseen ennen ysiä. Pyörimiseksihän se meni Uskolla ysin jälkeen Huuto. Mutta kasilta putkeen -ansaan ei sentään menny kertaakaan. Takaaleikkaus -treeni on meillä nyt siinä vaiheessa, että onnistuu tuurilla ihan suoralla (esim. ois voinu onnistua suoraan seiskalta ysille), mutta ei vielä tollasella 'aalto' muodolla. Otinkin Uskon kanssa sitten itesekseni muutamia takaaleikkauksia yhdeltä hypyltä putkeen, jolloi sujui ok. 

Ahku selvitti myös kepit kunnialla. Valssi kolmosella meni Ahkun kanssa pitkäksi kun jostain syystä en ohjannut Ahkua samoin kuin Uskoa vaan paljon löysemmin, jotenkin vaan luotan siihen että se ei linkoudu mihinkään, mutta kai sitäkin ois asiallista yrittää ohjata Nolostunut. Hyppysarjan vein Ahkua suunnilleen nenästä ja 8-9 väliin kirmasin valssaamaan, mikä oli ok, kunhan pistin vauhtia tossuihin, jotta ehdin sopivaan kohtaan.

Itsekseen treenattavana kahen hypyn ja kahden putken 'rundi', jossa ohjaus molemmilta puolilta hyppyjä.

Usko sujahteli väärään päähään putkea aluksi, etenkin kun olin ohjaamassa ns. ulkoreunalla oikeaa putken päätä ajatellen. Ahkun kanssa tää meni aivan mainiosti molemin puolin! Lisäksi yksittäin neljän kepin sarjaa, A:ta ja keinua hihnassa ja palkka edessä. Keppialotusta Usko hakee jo hyvin ja Ahku kans selvästi jo paremmin kun viikko takaperin, jee! Kontaktit niin hakusessa, niin hakusessa...

Alku- ja loppulämpät juoksua 30 min, jossa puolivälissä irrotteluja vapaana suolla.