Käytiin Ahkun kanssa KASsin epävirallisissa agikisoissa kisatouhua treenaamassa. Ainoaksi tavoitteeksi asetin oman hermojen hallinnan ja se sujuikin mainiosti. Sain tehtyä rataan tutustumiset rauhallisin mielin eikä itse ohjaustilanteissakaan jännitys karannut käsistä. Muutaman 'iloiloiloilo' hengitysharjotuksen tein ihan varmuuden vuoksi :) Vauhti tuntu olevan nyt aika sopiva, ei tullut kiire, ohjaus pysyi jotakuinkin hanskassa ja koira matkassa, enkä joutunut pysähtelemään.

Ahkukin yllätti mut positiivisesti pysymällä hyvin mukana vaikka radat olivat Ahkulle aika pitkiä. Osallistuttiin siis mölliradalle ja 1-luokan radalle. Näin jälkeenpäin tuumittuna se pelkkä möllirata olisi ollut tarpeeksi, koska tokalla radalla nenä meni kerran maahan. Sain kuitenkin koiran aika nopeesti takas hanskaan ja sitten lopurata mentiinkin hienosti kontaktissa (tuo  haistelu tapahtu jo heti tokan hypyn jälkeen). Ois ehkä pitänyt heilutella pitkää nakkia enemmän myös ennen tokaa rataa, kuten tein ennen ekaa rataa ;D

Möllirata oli melko lailla kasin muotonen vauhtirata ilman suurempia jippoja. Siinä tuli yksi rima alas pussin jälkeen, kun edistin liikaa. Olisi pitänyt oottaa rauhassa Ahkun selviytymistä pussista, nyt sille tuli kiire mun perään ja hyppy meni pipariksi. Ei ollut mikään hienovaranen hipasu vaan rymäytti ihan suoraan rimaan, auts! No, opettavainen vitonen mulle. Aika oli hyvä, melkeen 10 sekuntia alle ihanneajan.

1-luokan radalla olikin jo joitain haasteellisia paikkoja, mutta ne meni itseasiassa ihan hyvin. Onglmia tuotti kepit, joista kaksi kieltoa (lopetti pujottelun kahden välin jälkeen). Kolmannen yrityksen ohjasin 'oikealta' puolelta ja johan meni kepit hienosti ja innolla haukun kanssa :) Eli keppitreenejä nyt vaan 'väärältä' puolelta paljon. Jännitin hieman etukäteen radalla ollutta muuria, mutta hyvin meni yli ilman mitään empimisiä vaikka ei olla sitä vissiin koko syksynä menty. Eli 10 virhettä tästä ja aikavirhettä vajaa 5 s.

Ja koska mölliradan ainoalla nollan tehneellä oli aikavirhettä lähemmäksi 10 sekuntia ja 1-luokan radalla Ahku oli ainoa medi joka teki tuloksen, oltiin sitten hyvin voitokkaita ;D Mutta erityisen tyytyväinen olin hienosti menneisiin kontakteihin, A. Ahkulainen pysähty oikein hyvin kaikki kerrat (1 x A ja 2 x puomi). Lisäksi olin iloinen kun kaikki putkeen menot oli sujuvia, lähetin mistä vaan ja kerran vähän vaikeemmastakin kulmasta, mitä ei olla harjoteltu. Putkien treenaaminen pitkällä nakilla siis tuonut tulosta, jee!

Viikonlopuksi lähdetäänkin ihmisten kesken satamakaupungin humuun häitä tanssimaan. Jari ja Ellu ovat TAAS kerran lupautuneet ottamaan nuo riiviöt huomiinsa, suurkiitos jo etukäteen! Ahku on varmaan niin mielissään päästessään taas harventamaan bestiksensä Allin partakarvotusta ;) (varmaan joku salajuoni jonka Usko on Ahkulle syöttänyt...)