Tämän totesin taas tuossa eilen, kun käytiin Uskon kanssa hoitamassa agin lämmittelyt ja jäähdyttelyt koiraladulla. Latu on ihan ok kunnossa ja itselläkin tullut ehkä se 100 km hiihtoa sitten viime huojunnan, joten nyt pääsi vaan fiilistelemään. Aivan mahtavaa. Lämmittelykierros aikaan 12.50 ja jäähyttelylenkki 13.30 (sotkeuduin kerran hihnaan ja vedin kerran pyllylleen Nolostunut). Oli eka kertaa gps -tallennin mukana ja huippunopeudeksi saatiin 29,5 km/h, tästä on hyvä lähteä itseään (ja erityisesti Uskoa) kirittämään. Eiköhän me vähän liukkaammalla kelillä helposti yli kolmeen kymppiin päästä Kieli ulkona

Toi hiihtohomma oli niin hienoa, että melkeen meinaa unohtua, että käytiinhän me siinä agilitaamassakin välissä. Seuran treenit ja treenikohteena takaaleikkaus, mitä lähestyttiin heti  mun mielestä aika vaativalla noin viiden takaaleikkauksen hyppysarjalla josta mutkaputkeen ja suoralla irtoamistreeni takaisin. Mulla vielä hakusessa se takaaleikkausten juoksulinja (tai siis juoksen liikaa, pitäs himmata) ja Uskokaan ei käsitä mitä haetaan vaan pyörii aina hyppyjen jälkeen. Mutta treenataan tätä varmasti AD:n treeneissä jossain vaiheessa vähän perusteellisemmin ja helpommin, joten ehkä se sitten menee jakeluun. Irtoamistreenissä huomasin, että Usko ei ole enää niin hyvä irtoaja kuin ennen, eli jää kattelemaan mua. Täytyy siis laittaa palkkoja eteen ja treenailla tätä ihan erikseen myös. 

Lisäksi treenasin pelkkää puomia hihnassa (meidän ehdottomasti huonoin kontakti ja epävarmin). Sitten vielä pieni harkka, jossa 2 hyppyä ja mutkaputki rinnakkain, ajatuksena saada koira peruuttaen ohjaamalla pienellä kaarroksella putkeen (edelleen se piirto-ohjelma ois aika hyvä...). Se meni mun mielestä ihan ok, toki aina sulavampaakin vois olla.

Ahku -ressukalla jäi treenit väliin, kun käytin sitä keskiviikkona osteopaatilla ja sen jälkeen oli suotavaa olla muutama päivä treenaamatta. Jonkun jumin osteopaatti Ahkun lapojen alta löysi, toivottavasti se nyt sitten jotenkin aukesi? Päättämätön Ainakin Ahku on ollut erityisen hilpeällä tuulella jos ei muuta.  

Illalla käytiin vielä Allin & co. luona kylässä, joten Uskolla oli ihan superpäivä ja Ahkunkin päivä parani loppua kohti vaikka treeneihin ei päässytkään. Hyvät oli painit tällä kertaa seisojilla.

Koirat lähtikin Eeron kanssa Pohjanmaalle mettälle viikonlopuksi, joten ei hiihtoa eikä toko -treenejä viikonlopulle Otsan rypistys. Mutta ensi viikolla sitten...