Tiistaina agilitattiin Uskon kanssa Kassilla eka kertaa uudessa ryhmässä. Vähän vaikealta tuntui treeni meille, nyt siirryttiin selvästi pois mukavuusalueelta.

1241029788_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Alku oli tarkoitus tehdä niin, että ohjaus lähtee tuolta mutkaputken luota keppien toiselta puolen. Vaikka kävin merkkaamassa ton kakkosen, niin olipahan vaikea. Itselle ja koiralle. Seuraava hankaluus olikin sitten vähän yllättäen tuo pimeä putkikulma. Nyt oli tarkoitus viedä vartalokäännöllä eikä peruuttaen ja ehkä ei Uskon kanssa oikeen sisäistetty sitä, meni kovasti hakemiseksi. Sieltä sitten seuraavaan ongelmaan, eli 8 ja 9 putket. Ensiksikään U ei lähtenyt tarpeeksi reippaasti eteen ja toiseksi itse ajauduin aina aivan liian pitkälle 9 putken päätä kohti, jolloi tuli tosi kiire persjättöön. Nuo juosuvauhdinvaihdot on mulle (ja kai Uskollekin) aika kinkkisiä: joko juostaan niin kovaa kun lähtee tai sitten ei juosta Kieli ulkona. Heti jos mä alan jotain hidastelemaan, niin koira on aivan ihmeissään ja tulee luokse. Tähän ehkä tarttettas treeniä, niin saatas muitakin vaihteita kun on/off. No seuraava ongelma A, josta U ponkas ekalla kerralla pitkäksi Huuto. Ja sitten vielä meille niin hankala takaaleikkaus tohon 13 hypylle ennen loppusuoraa.

Eli ei todellakaan mikään sulava suoritus vaan ihan kaikkea muuta. Huhhuh. Oltasko sittenkin eksytty vähän väärään ryhmään?

Tänään aamulla käytiin sitten vaan treenailemassa (kontaktit, kepit, jotain hyppyjä) ja vaikka kaikki periaatteessa ihan ok, niin jotenkin en ollut tyytyväinen. Ehkä pitää taas saada vähän lisää rentoutta tähän tekemiseen eikä ottaa näitä puurtamisviikkojakaan liian vakavasti Nolostunut. Treenin jälkeen tehtiin hallin pihassa olleelle sorsalle riistatyö (avanssilla). Hyvin pysähty U siivityksestä jo ennen käskyä, jee!

Lämppäreissä ja jäähdyttelyissä Usko on osittain juossut kun hullu, jostain tota virtaa taas kehkeytynyt. Aktivoinnin puutetta ei luulis olevan, kun agin lisäksi ovat koirat olleet 2h juoksemassa Somerovaarassa ja lisäksi Usko vielä tunnin vetolenkillä Allin ja Ellun kanssa. Kevät?

Tässä vaan odottelen, että juoksukärpänen puraisee A. Ahkulaistakin, Ahku on nimittäin ilmoitettu juoksukisoihin sunnuntaille!! Nauru Virpiniemen greyhoundradalla on möllimaastokisat, joten Ahku pääsee kokeilemaan vieheen perässä juoksua (jos siis ylipäätään ymmärtää lähteä juoksemaan...) Hauskaa!

Lisäksi yllätin itseni ilmoittamalla Ahkun Kassin agikisoihin 8.-9.5., eli ihan kohta! Eikä olla ees treenattu oikeestaan ollenkaan pariin kuukauteen, auts. Toisella vaan treenataan ja toisella kisataan Kieli ulkona No, kun taktiikkana on HH-kontaktit (=HerranHaltuun) ja muukin homma mennee ahkumaiseen tyyliin miten sattuu, niin ei kai tarvii liikaa stressata.