Vielä muutamia kuvia eliseltä:

Noin kahden tunnin järkyttävän hepuloinnin jälkeen pysty Ahkulainen hetkeksi keskittymäänkin.

1241375368_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

sivu Hymy

1241375399_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Omaa lähtövuoroa odottamassa.

1241375323_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yhteensä tuo muutamankymmenen sekunnin juoksu vei aikaa reilut neljä tuntia (kaikki perus koiraharrastuksen kriteerit siis täyttyi Kieli ulkona), joten käytännössä suorilta jatkettiin tokoon. Olin molempien koirien kanssa ja koska Ahku oli jo saanut harrastaa otin Uskon ensin halliin. Tehtiin häiriöseuraamista ja luoksetulo. Seuraaminen oli Uskolla vähän sitäsuntätä, meinaa kontakti tipahdella etenkin täyskäännöksessä. Luoksetulo oli Uskomaisen vauhdikas. Paikallamakuu (2 min.) oli muuten ok, mutta veti heti lonkka-asentoon, oisko sitten jotain jumeja vai miksihän moinen? Teki samaa lähes kaikissa maahan -liikkeissä. Liikkeestä maahanmenossa saatiin neuvoksi helpottaa vähän, eli kääntyä koiran eteen käskyn jälkeen, jotta liikkeestä tulisi täpäkämpi. Ahkulla oli tämä liike eilen paremmassa jamassa kun Uskolla. Uskon kanssa koklattiin vielä metallinoutoa ja ei ollut helppo! Olin ihan varma, että noutohulluna ei kapulan materiaali vaivaa Uskoa ollenkaan, mutta ei ois millään halunnut ottaa metallikapulaa suuhun, yritti suunnilleen sitä tassuilla nostaa.

Ahkun kanssa tokoiltiin siis vain ihan hetki, vire oli kyllä nyt tosi hyvä! (Vaatii siis vain kolmen tunnin virittelyn jossain koiratapahtumassa...)