Nimittäin agireenikausi ja puurtaminen. Ylösmenokontaktin tekeminen Uskon kanssa alotettiin eilen, joten seuraaviksi useiksi kuukausiksi ainakin yksi vakiotreeni nyt olemassa. Saapa nähdä, miten se homma edistyy, toivottavasti hieman reippaammin kuin alasmenokontaktiprojekti. Eilen n. 10 + 10 toistoa hihnalla takapalkalla ja tänään muutama sellainen ja sitten välissä muutamia toistoja niin, että palkkana jatko puomille, alasmenokontakti ja namukuppi. Sitten taas muutama toisto takapalkalla. Luulen, että takapalkalla ei voi kauhean pitkään/paljon tehdä, koska imu eteenpäin tuntui kärsivän heti ja kuitenkin haluan, että koira malttaa pysähtyä, vaikka imu eteenpäin on hirmuinen.

Molempina päivinä myös treenattiin tiukkoja valsseja, nyt ehkä 1 läpimeno (josta moitteet), eli kohtuullisen kivasti. Lisäksi imutuksia kepeille ja A:n alasmenokontaktia, nyt myös estekäsky ('läpi', putki muutaman metrin päässä) sekä muutama toisto siten, ettei palkkaa ollutkaan valmiina vaan se ilmeityi vasta kun koira kontaktilla ja siitä sitten vapautus. Kaikki kontaktitreenit meni paremmin kuin uskalsin toivoa. Muutaman kerran lähti väärällä käskyllä, mutta ne kyllä oli aika vaikeita (= liian vaikeita), eli 'mennään', kun meillä tuo käsky käytössä hiihdossa, jolloin todella siis mennään. Oikeestaan ihan vahingossa testasin tuota käskyä, pitää skarpata ja olla ahnehtimatta. Hytkyjä kestää paljon paremmin niin kontaktilla kuin lähdöissä kuin verbaalista hämäystä. 

Ahku treenasi putkiin lähetyksiä ja kepeille imutusta hihnalla, mutta myös ilman hihnaa. Vauhti ei päätä huimaa, mutta hakee kuitenkin n. 4 metristä keppien alotuksen itse pienistä kulmista, kun jään paikalleni seisomaan. Edistystä siis. Lisäksi tänään vähän myös tokoiltiin hallilla Ahkun kanssa. 

Muuten koirat ovat juurikin syöneet ihania hirvenluita kotona ollessaan ja hoidossa ollessaan sitten haisseet pahalle Että pahoitellaan sitä ja kiitetään taas hyvästä hoidosta Allia & co.!