Tiistain agipäivä pysyi kaksitreenisenä, vaikkei AD:n aamutreenejä MM-kisojen vuoksi ollutkaan. Päästiin kuitenkin Uskon kanssa myös päivästä hallille treenaamaan.

Tehtiin tuttuun tapaan kontakteja (kaikkia) ja jee, pääsääntöisesti hienoja olivat! Lisäksi valssitreenejä, joissa U meinaa edelleen pysähtyä kun sitä päin kääntyy (eli juuri niin kuin olen sitä kouluttanut...) Lisäksi tehtiin kepeillä nyt sitä huonossa jamassa ollutta avokulmaa. 6 kepin sarjalla ja ohjureilla pienestä (n. 2 m) matkasta alottaen n. 90 asteesta ja kulmaa koko ajan vaikeuttaen. Näin ohjureilla saatiin onnistuneita suoritteita kaikista avokulmista alkaen 90 asteesta siihen, että käytännössä lähetin koiran aivan keppien vierestä. Seuraava treeni sitten samalla setillä, mutta hieman matkaa kasvattaen ja vaikka hypyn takaa. Kyllä ne siitä. Ohjurit on ihana keksintö!! 

Illalla ei varsinaisesti ollut ohjattua treeniä, mutta tehtiin AD:n treeniä, jossa uusien valssien treeniä nyt vauhdissa pienellä radalla.

 

 Lähetys kolmoshypyn siivekkeen kohdilta (pieni askel kakkoshypyn ponnistuspaikkaa kohden) ja valssi ennen kun koira lähtee ponnistamaan kakkoselle. Muutamalla toistolla jopa kohtuu ok, vaikka myöhässä, niin myöhässä tuppaa olemaan... No nelosella sitten yllätysmomentti, eli nyt ei enää tehdäkään sitä rintamasuunnan kääntö koiraan päin ja vastasta kättä tiukan valssin aikaansaamiseksi, vaan sen sijaan kooma. Juu. Eli omalla rytmityksellä näytetään koiralle se tiukka valssi. Ennen kun koira siis lähestyy pysähdyspaikkaa, niin itse stopataan käsi ja katse tiukasti siihen pisteeseen, josta halutaan koiran ponnistavan tiukkaan kääntöön. Ja nyt taas oleellista se, että ei saatella koiraa kädellä hypylle, vaan tiukka stoppi (se kooma) ja siitä sitten heti valssille ns. koiraa karkuun. U:n kanssahan ei oltu näitä varsinaisesti tehty (kun on nyt hinkattu sitä vastasen käden valssia), mutta parin harjotuskerran jälkeen U sai yllättävän hyvin juonesta kiinni. Mutta eikun tätä nyt hinkkaamaan. Toivoisin, ettei hetkeen muutoksia näihin tiukkojen valssien tekniikoihin, kiitos! Ysille myös valssattiin, koska se harjoituksen teemana. Sinne sai tosiaan pinkoa, mutta yllättävästi sitä vaan ehti. Tämä meni ihmeekseni myös parin (myöhässä olleen) toiston jälkeen ok. Sitten takaaleikkaus kympille, joka ihme kyllä onnistu suht. nätisti heti ensi yrittämällä. Puomin molemmat kontaktit hyvät, vaikka menokulma oli aika vaikee (ei niin suora kuin tuossa piirroksessa näyttää, vaan hyppy oli lähempänä puomin päätä, jolloin koira joutui hakemaan kontaktin huomattavan vinosta kulmasta). Hyvä Usko

Avokulma 12-13 olikin yllättävän vaikea. Nyt taisin sitten lähteä valssille liian aikaisin, jolloin U luki välistävedon. Ne ajotukset... Kaikenkaikkiaan kuitenkin oikein kiva treeni ja yllättävänkin hyvin toimiva koira.

Ahkun elämästä semmoinen maininta, että sitä on jo muutaman kuukauden ajan viihdyttänyt kissa-tv . Pihaa vastakkaisen naapurin ikkunassa istuu usein kissa ja kissa-tv:n päälle menon huomaa siitä, kun niin kaunis pystykorvan haukku kajahtaa pihalla. No, nyt alkaa kyllä Ahku jo olemaan siedättynyt tv:lle ja katselee sitä usein jo rauhallisemmin ilman ääniefektejä. Kai niillä joku suhde alkaa jo olemaan.