Jotenkin hiljasta ollut päivitysten suhteen taas. Lapsiperheen arki muka niin kiireistä . Nooh, eipähän nuita tapahtumiakaan koirarintamalla nyt aivan älyttömästi ole ollut. Iisillä oli ensimmäiset juoksut, alkoi joukukuun ensimmäinen päivä 2011 ja jouluun mennessä olivat ohitse. Usko linkkaa kovan rasituksen jälkeen oikeaa etujalkaa, pitäisi tutkituttaa se. Tosian rasitusta saa olla sitten se koko päivän metsälenkki, että ongelma ilmenee. Perus aksatreeneissäkään ei ole ollut mitään oireita. Ahku se on vaan ja nauttii elämästä, jos se tässä perheessä on Ahkulle mahdollista! 

Viimeisin riistakosketus Iisillä oli viime viikolla rusakkoon, jäljitteli sen makuulta ylös ja kun jänö noin kahden metrin päästä Iisin kuonon edestä lähti pakoon, Iisi ihan omatoimisesti istui... huhhuh sanon minä! Tätä mä olen niin halunnut! Lintuja ei seisontaan saatu (fasaaneita) tuolla reissulla. Muutenkin lintujen suhteen ollut hiljaista, metsälinnut arkoja ja fasaanit pihoissa ja hevosaitauksissa. 

Muutaman kuvakokeilun voisi tähän laittaa, kaveri lainasi pitempää putkea ja sillä kävin räpsimässä. Valoa vaatisi vaan enemmän. No odotamma kevättä! Kuvat Iisistä ja Uskosta, Ahku paitsiossa.

Usko tähyää. Jotenkin tosikko.

Aina täysillä jos kerta mennään.

Kieli poskessa.

Iisi on jo iso tyttö. Vaan ei se oikeasti ole, kuva hämää.

Mutta korvat ovat isot.

Ainakin kuvissa.

Kyllä se tuo Iisikin tykkää juosta! Vielä kun löytys niitä peltopyitä.

Tämmöstä tällä kertaa. Yritetään olla aktiivisempia. Annalla on mennyt hyvin agiliidoissa. Seisojat kuulemma ovat siellä mahtavia. Huomenna mennään taas katsomaan, ovatko seisojat mahtavia jänismetsällä  . Odotuksia ei liiemmälti ole, on vain makkaraa repussa.