No niin. Nyt se on sitten vetohiihtokisaus avattu ja voi lakata jännittämästä ja alkaa ajattelemaan jotain muutakin. Viimeistelyt lauantaina (jotka sisälsivät ohitustilanteiden opettelua ilman ohittajaa) eivät menneet kovin nappiin, joten viimeisen illan kauhu oli mulla melkoinen. Aamulla kuitenkin oli mieli kohtuullisen rento ja kun aurinko paistoi täydeltä terältä kisapaikalla, niin ei se kisoihin osallistuminen enää niin täydellisen huonolta ajatukselta tuntunutkaan.

Kisat oli SPKL:n ja kisattiin Auran majalla Oulussa. Tavallisten ihmisten hienoja latuja saatiin vetää, mutta suuri yllätys oli mulle se, että ne kaikki tavalliset ihmisetkin on siellä seassa (ja sunnuntaipäivästä täydellisellä säällä niitä ei ollut kovin vähän) . Ja ihmiset tulivat siis myös vastaan. Just ennen kisan alkua ladulle ryykäsi joku 20 naperoa osa pulkkien kanssa, joten tätäkin asiaa ehdin vielä ennen starttia panikoida. Onneksi ei tosiaan oltu eka koirakko lähdössä, joten aiemmat koirat kait keilasivat suurimmat tukokset auki .

Aina oppii koirasta jotain uutta kun uusiin tilanteisiin sen kanssa menee, hyvä niin. Ennen meidän starttia Usko oli itse tyyneys. Se vaan istuskeli siinä lähtöviivalla aivan rauhallisena, olisin pärjännyt siis yksinkin. Ehdin jo miettiä lähteekö se vetämään ollenkaan. Lähtihän se. Kaikki ihmisten ohitukset (joita oli lähes jatkuvasti) meni hienosti! Luotto kasvoi taas Uskoon kovasti, kaveri hoiti ohitukset kuin olisi joskus ennenkin tehnyt vastaavaa . Käännökset sen sijaan menivät aivan pipariksi. Kaikissa risteyksissä (3 kpl) ois vaan jatkanut suoraan ja ei meinannutkaan kääntyä. No näitähän ei kyllä ookaan harjoteltu, mutta oli nihkeämpää kuin oisin kuvitellut. Latu oli tosi hyvä, leveä ja hyväkuntonen. Yhdessä kurvissa vetäsin kuitenkin pyllylleen ja tietty just ennen ylämäkeä . Usko hyppäsi heti penkkaan makaamaan kun kaaduin. Matka oli vähän vajaa 7 km ja mentiin siten, että eka 5 km lenkki ja sitten käännyttiin ns. uudelle kierrokselle 2 km lisälenkille. Vikalle kakkoselle käännyttäessä Usko hyydähti aivan totaalisesti, eli lopetti vetämisen. Varmaan sekin, että käännyttiin ns. uudelle kierrokselle sitä ahdisti? Jokatapauksessa sain tosiaan tsempata sitä vetämään enää. Ihme kyllä kukaan ei ohittanut meitä tuossakaan vaiheessa, joten edelleenkään ei kokemusta siitä miten koira ohitettaessa käyttäytyy. Itsekään emme ohittaneet kuin yhden penkkaan kaatuneen koirakon, jota Usko ei kyllä noteerannut mitenkään. 

Summa summarum, aika oli 14.09, joka riitti naisten yleisessä A -sarjassa neljänteen sijaan. Jos kilpailuissa meinaa käydä, niin pitää opettaa koira kääntymään ja lisätä kestävyystreeniä (kestävyys yleensä ja erityisesti vauhtikestävyys, tämähän ois hyvä myös metsästyksen kannalta). Lisäksi voitas vaihtaa kuskia, jottei koiraparan tarvitsisi hinata mitään kömpelöä läskiä joka ei osaa hiihtää. Iloinen yllätys oli nuo ohitusten sujuvuudet ja se, että Usko käyttäytyi hienosti ja levollisesti kisapaikalla ja tarkastettaessa. Ahku oli myös mukana kisaturistina ja kohtuullisen sievästi (vain pientä piippausta)

Ai niin, tehtiin uudet nopeusenkat, 34,9 km/h .