Iisin kanssa päästiin maaliskuun ajaksi kertaviikkoisesti jumppatunneille kropanhallintajuttuja tekemään. Ensimmäiset jumpat vedettiin eilen ja oikein oli mukavaa. Kiertoharjoitteluna tehtiin kaikenlaista vääntöä ja kääntöä ja tasapainoilua ja peruutusta ja aika meni kuin siivillä. Iisukka jaksoi keskittyä hienosti koko tunnin kun emäntä tais vähän innostua eikä muistanut pitää taukoa. Koira on kasvanut niin nopealla vauhdilla niin isoksi, että kropanhallinta ei ihan ole ehtinyt perässä. Toivottavasti saadaan nyt näistä ohjatuista treeneistä junppainnostus päälle ja jaksetaan jatkaa harjoituksia vähintään koko kesä. Josko se tasapainoisuus alkaisi sitten löytymään ja jalatkaan ei niin vinksottaisi. Pahaahan tuo jumppaminen ei tekisi meidän muillekaan koirille. Tai itselle.

Agihommissa oli Iisin treeneissä tällä viikolla jo 20 esteen rata, mutta ihan nollana ei saatu sitä vielä vedettyä . Ihmeen hyvin sillä kuitenkin jo tuommostakin treenaa, yllätyin positiivisesti. Paljon, niin paljon, on kuitenkin vielä perustyötä tekemättä. Valosat kesäyöt ja iso piha treenata, niin ehkä saadaan sitäkin puolta joskus etenemään.