Unohtui sellainen asia kirjoittaa, että raivotautirokotukset ovat taas seuraavat 3 vuotta voimassa Ahkulla ja Uskolla. Iisillä menee eri sykliin. Kävin siis rokotuttamassa koirat samalla, kun Uskon jalka tutkittiin. Laitettiin myös kennelyskä sierainten kautta ja ELL varoitteli, että koirat saattavat vähän pärskiä kun nenään sumutetaan. Ei tietenkään Ahku ja Usko mitään pärskinyt. ELL totesi, että mitä puujumalia nämä sinun koirasi oikein ovat... joopa joo.

Mutta siitä Uskon jalasta. Päällisin puolin ei kipukohtaa löytynyt, lisäksi normaalit ja symmetriset liikeradat. Tulimme siihen johtopäätökseen, ettei kannata tässä kohtaa vielä kuvata, koska hoito on joka tapauksessa näin lievässä jutussa sama, vaikka ranteesta jotain löytyisikin. Olen siis paikallistanut ongelmakohdan oikeaan ranteeseen. Voihan se toki olla muuallakin, mutta se tuntuu todennäköisimmältä. Hoitona liikuntaa sen verran, ettei ala oireilemaan. Toisinpäin: Jos oiretta esiintyy, on liikunta ollut liian raskasta. Tällä hetkellä tuo raskas tarkoittaa 3-4 tunnin metsälenkkiä haussa. Jos oire alkaa esiintymään tihenevään tahtiin, mietitään jatkotoimenpiteet. Harrastaa saa huoletta kaikkea, mikä ei saa jalkaa kipeytymään. Elikkä agi, veto ja metsästys kaikki sallittua.