Ei oo Usko turhaan treenannut supileikkiä ei.  Pienpetopyynnin tehokaksikko Eero ja Usko on tällä viikolla kunnostautunut kolmen supikoiran verran. Ekat kaksi Usko haukkui eilen kerralla. Ei ihme kyllä käynyt päälle pienestä usutuksesta huolimatta, vaan katsoi parhaimmaksi tulla oma-aloitteisesti Eeron sivulle ja antaa isännän hoidella tilanne. Ehdin jo olemaan mielissäni siitä, ettei jätkä ehkä ihan niin karski jätkä olekaan, mutta aikaista oli se ilo. Tänään Usko siis hoiteli vielä yhden supikoiran ihan itte. Ehkä kaksi supia kerralla oli vaan sille liikaa, kun eihän se oo reenannukaan kuin yhdellä? No, oli miten oli, Etelä-Pohjanmaan metsäkanalinnut kuitenkin varmaan kiittää. 

Ahkun kanssa oltiin tänään reippaita ja mentiin bussilla agitreeneihin ja juostiin takas kotiin. Ahkuhan ei ois ahku jos se ois jotenkin stabiili ja ennalta-arvattava, joten tänään sitten hyppääminen oli taas huonoa. Jotenkin kun se tässä muutamana viikkona on ollut parempaa, niin oon lykänny jonkun hoidon varaamistan. Eipä kannattaisi. Muuten Ahku oli ihan ok, hyppyjä ja putkia sisältävän radan lisäksi mentiin keppejä loppupalkalla hihnassa. Ei sillä mitään kovin suurta imua vielä ole, mutta ehkä sitä saadaan luotua. Pitää varmaan ottaa paremmat loppupalkat (kissanruokaa tms.)